Väärinkäytösten ilmoituskanava

Suomen Ensiapukoulutus on sitoutunut kehittämään liiketoimintaansa avoimesti ja eettisesti kestävällä tavalla. Haluamme seurata eettisten periaatteidemme toteutumista systemaattisesti sekä läpinäkyvästi jokapäiväisessä toiminnassamme.

Asiakkaat ja työntekijämme ovat meille tärkein tietolähteemme. Rohkaisemme jokaista raportoimaan epäilemistään väärinkäytöksistä. Etenkin, jos ne eivät ole linjassa Suomen Ensiapukoulutuksen hyvän liiketavan periaatteiden, arvojen tai ohjeistusten kanssa. Väärinkäytöksistä voi ilmoittaa väärinkäytösten ilmoituskanavan kautta, joko nimellä tai nimettömästi.

JÄTÄ ILMOITUS TÄSTÄ

Väärinkäytösten ilmoituskanava eli Whistleblowing mahdollistaa tärkeän tiedon saamisen matalalla kynnyksellä väärinkäytösepäilyistä ja -rikkomuksista. Ilmoitusmekanismi on keskeinen osa YK:n yrityksiä sekä ihmisoikeuksia ohjaavia periaatteita. Työntekijöidemme sekä sidosryhmäyhteistyön kautta meillä on mahdollisuus korjata, estää tai oikaista kaikki epäasiallisuudet ja väärinkäytökset toiminnassamme tehokkaasti varhaisessa vaiheessa.

Ilmoituspalvelun kautta pyrimme pienentämään yritykseemme kohdistuvia riskejä, edistämään liiketoimintaperiaatteidemme noudattamista eettisesti kestävällä tavalla sekä säilyttämään asiakkaidemme, työntekijöidemme ja muiden sidosryhmiemme luottamuksen. Suhtaudumme vakavasti kaikkiin epäilyksiin liittyen laittomaan tai epäeettiseen toimintaan sekä kannustamme tuomaan ne tietoomme aina, kun siihen on perusteita.

Mitä voit ilmoittaa kanavan kautta?

  • Eturistiriidat ja lahjonta
  • Ihmisoikeusrikkomukset
  • Kilpailulainsäädännön rikkomukset
  • Korruptio
  • Petokset
  • Taloudelliset väärinkäytökset
  • Vakavat syrjintä- tai ahdistelutapaukset
  • Ympäristörikkomukset

Voit tehdä ilmoituksen joko omalla nimelläsi tai täysin anonyymisti. Sinun ei tarvitse esittää todisteita epäilyksiesi tueksi, mutta ilmoitukset pyydetään tekemään ainoastaan hyvässä hengessä. Olethan vilpitön, rehellinen ja vakuuttunut ilmoituksesi sisällön todenmukaisuudesta.

Mitä asioita ei kuulu ilmoittaa tämän kanavan kautta?

  • Asiakaspalautteet tai osoitteenmuutokset
  • Häiriöilmoitukset järjestelmissämme
  • Reklamaatiot
  • Yleiset henkilöstöhallinnon asiat

Tietoisesti perättömät, totuudenvastaiset ja vahingoittamistarkoituksessa esitettyjen syytöksien ja ilmoituksien jättäminen palveluun on kielletty.

Ilmoitusten käsittely ja tietojen poistaminen

Väärinkäytösten ilmoituskanavaa hallinnoi ulkopuolinen taho (KPMG). Ilmoitusjärjestelmä on salattu ja suojattu salasanoilla. Metadataa ja IP-osoitteita ei kerätä, jotta nimettömiä ilmoituksia ei voida jäljittää.

Ilmoitetut huolet ja epäilyt käsitellään luottamuksellisesti ensin kanavaa hallinoivan tahon toimesta (KPMG). Kukaan tutkintaa suorittavista osapuolista ei saa pyrkiä selvittämään nimettömän ilmoituksen tekijän henkilöllisyyttä. Henkilöt, joihin epäilykset tai huolet liittyvät, eivät saa tehtyjä ilmoituksia tietoonsa. Konsernin tietosuojavastaava voi pyydettäessä tarkastaa tämän henkilön kerättyjen tietojen lainmukaisuuden.

Henkilötietorekisteriämme käsitellään luottamuksellisesti. Tiedot säilytetään vain niin kauan kuin niitä tarvitaan alkuperäiseen tarkoitukseen tai kuten voimassa olevat lait ja säädökset edellyttävät niiden säilyttämistä.

Lisätietoja tiedonkeruusta ja käsittelystä löydät sekä tietosuojavastaavan yhteystiedot löydät rekisteriselosteestamme.

Kuinka voin tehdä ilmoituksen?

Ilmoituksen tekeminen onnistuu helposti ja turvallisesti seuraamalla järjestelmän antamia ohjeita.

Laadi ilmoitus tai seuraa jättämääsi ilmoitusta.

 

Tilaa kurssi tai ilmoittaudu

Valtakunnallinen Kurssivaraamo:
puh. 010 5251 260 
e-mail: kurssille@suomenensiapukoulutus.fi
Kysy lisätietoa tai jätä yhteydenottopyyntö tästä

 

Tilaa uutiskirjeemme tästä: Uutiskirje
Siirry kurssikalenteriin: Koulutushaku

Suorita Hätäensiapukurssi 4h verkkokurssina

Lue lisää